Kirjoitukset

Onnellisten lasten Kunnas

On kylmähkö tuuli, mutta aurinko lämmittää. Lumet ovat sulaneet, mutta maa on vielä harmaa ja kuollut. Poljen kiparille. Sipposen kipsa on siinä kylän keskipisteessä, työväen osuuskaupan ja T-marketin puolessa välissä. Kaikki kulkevat tästä ohi, paitsi ne, jotka pysähtyvät.

Laitan pyörän jalalle. Pienestä luukusta näkyvät Sipposen kasvot. Ne ilahtuvat niin meistä merkkarien ostajista kuin isommistakin kihoista. Niitä merkkareita, ainakin markalla. Viikkoraha on kaksi markkaa viiskymmentä penniä, joten vähän on pihisteltävä. Mutta merkkarit on hyviä. Ne maistuvat vielä salmiakille, ovat isoja ja sulavat suussa nopeasti toisin kuin myöhemmät muoviversiot, joita pienennettiin, ettei niihin muka tukehtuisi.

Lehto on siellä ja Miettinen. Juovat pilsneriä kiparin katetulla kuistilla ja nojailevat ruskeisiin hirsipylväisiin, jotka kuistin katosta kannattelevat. Se ruskea sopii hyvin kipsan vaalean keltaisen kanssa. Ne on vähän pelottavan näköisiä, siis Miettinen ja Lehto. Mutta ei ne meille pienille mitään tee. Me ollaan 70-luvulla. Ei silti kannata mennä koulun pyöräkatokseen perjantai-iltana, kun ne juo kaljaa siellä. Ne mölyää ja örveltää. Mutta ilkivaltakin on vain kusella käyminen siellä pyöräkatoksessa. Kattelen kiparin ikkunan jäätelömainosta. Murueskimon ostan, kun tulee kunnon lämpimät kelit, mutta sitä en tiedä tuolloin, kuten en mitään, mitä tuleman pitää. Huoletonta ja suunnittelematonta. Kunhan on kiltti ja tekee läksyt, voi olla vapaasti.

Tuuli puhaltaa kiparin takana olevalla aukealla, joka joskus on ollut pelto. Tiellä pöllyää talvinen hiekotushiekka, mutta se ei aiheuta oireita, koska tilaa on. Ei ole pakko kävellä sitä tienvartta. Peltosen linkki tulee kaupungista päin. Se on Scanian hetku, Kutterin 8, viimeisiä puukorisia. Rekkari on ITS-2. Siinä on tosi hitaat kaksiosaiset ovet, vielä hitaammat tuulilasinpyyhkijät, mutta kaikista hitain on se kuski. Sen kyydissä kaupunkiin tuntuu aina myöhästyvän, vaikkei olisi minnekään menossa. Mutta eipä linkulla tarvi usein ajaa. Täällä Kunnaksessa on kaikki mitä tarvii ja viikkoraha riittää hyvin viikoksi. Kaikille löytyy kaikkea, kaikenvärisillekin. Kauppoja on punaisille, valkoisille ja värittömillekin. On E-, T- ja K-kauppa. Vanhemmat käy Haaralan K-kaupassa Hiekkanummessa, mutta me lapset ostetaan karkkia E-Pisteestä, kun Sipposen kipari on kiinni tai kaupassa on parempia suklaita. Ne E-pisteen myyjätätit on aika vaisuja. Ei sentään ynseitä, mutta ei meihin pikkuasiakkaisiin kannata koko viikon hymyvarastoa käyttää. Eikä E-pisteessä vissiin hymyillä kellekään. Siellä käydään aatteen takia ja aate on vakava.

E-pisteessä käy työläisten lisäksi kaljaveikot. Osa niistä on molempia. Ja osa niistä urheilee. Niillä on oma seura ja uudet liian pienet verkkarit. Ne on vihreät mustilla sivuraidoilla ja selässä lukee AU-50. Se kai tarkottaa, että Ahtialan Urheilijat täytti 50 vuotta. Me Karjalaisten lapset vähän nauretaan niille, koska Reippaan verkkareissa kulkevat ei kaljottele, eikä kävele mutkitellen. Isä ei oo näitten työläisten kaveri, vaikka se on työläinen itekin. Outo juttu, mutta myöhemmin ymmärrän, että eron aiheuttaa ryssä ja sosialismi. Isälle ryssä on ryöstäjä ja nää Kunnaksen työläiset kai luulee, että ystävä. Aika moni niistä ajaa Mossella, mutta myöhemmin niitten elämään tuli annos luksusta Ladan myötä. Isä ajaa Simcoilla, mutta Ladan sekin myöhemmin osti, kun halvalla sai isomman pelin. Ei olisi pitänyt. Lada oli luokkayhteiskunnan leimasin.

Sipposen kipari on kiinni ja merkkarit syöty. Ajellaan pyöräkrossia sorkulla eli sorakuopalla. Se ei ollut sillon vielä vaarallista ilman kypärää. Kevätillan viileys alkaa tympästä ja poljen kotiin ne muutama sata metriä. Äiti keittää kattilassa maitoa ja saan kuumaa kaakaota. Isä tulee iltapalalle ja pistää leivän päälle Kitkan viisaita eli suolattuja pikkumuikkuja. Niitä haettiin isän kanssa pari iltaa sitten Kääpästä, en muista oliko se Vapaudenkadun vai Möysän Kääpä. Kaakaon kanssa ne ei maistu, mutta usein iltaisin syödään isän kanssa iltapalaa ja pistän muikkuja hapankorpun päälle. Voisiko olla mitään hienompaa ihmisen elämässä?

Jonkin ajan päästä on tylsä aamu. On kylmä ja koulu alkaa liikunnalla. Toikkanen huutaa kentän laidalla ja sen pahuksen jalkapallon perässä ei viittis juosta. Urheilu on kuulemma tärkeää, niin sanoo naapurin Jannekin, joka hyppää mäkeä. Minkä tähen pitää seistä kylmässä tuulessa kentällä tyhmissä verkkareissa? Elämä meni pilalle, kun Kortelahti keksi tilata talvella lumiaurat työntämään kentän lumet isoihin kinoksiin niin, että kenttä sulaa ja kuivuu aikaisin. Sen takia tässä nytkin seistään ja palellaan. Ja ne kinokset sulaa kaikkein viimeksi. Joka päivä kierrän fillarilla kattomassa, koska ne häviää. Jännitän, loppuuko koulu ensin vai häviääkö viimeiset lumet, koska minun kesä ei ala, ennenkuin ne lumikasat häviää. Toukokuun lopulla on lämmintä ja sateista. Vihdoin kinokset häviävät parissa päivässä. Tokarit annetaan ja on taas kesä.

Kunnas: Ennenkö oli kaikki huonommin?

Pidetään epäsuotavana ihailla menneisyyttä. Tällaiseen törmää, jos sattuu vanhoista asioista ja elämisistä positiiviseen sävyyn puhumaan. Nopeasti saa kuulla muistutuksia siitä, miten oli niitä varjopuoliakin ikäänkuin ei niitä itse muistaisi.

Satuin ajelemaan vanhoissa lapsuusmaisemissa Lahden Kunnaksessa ja tulin näkemykseen, että ennen oli paremmin. Jo Kunnasta Hiekkanummesta päin lähestyttäessä alkaa slummimainen täyteen rakentaminen pistää silmään. Ja turha on silmän tapailla sopusuhtaisen näköistä taloa viihtyisän kokoisella tontilla. Kisa käydään siitä, kuka saa ikkunoiden ja seinien mittasuhteet väännellä eniten pois entisestä rauhallisesta muodosta. Vaikea on vaurastuneen nousukkaan itseä talollaan esitellä, kun ei saa rakentaa pieniä linnan torneja talon kupeeseen, puhumattakaan laskusillasta.

Varsinainen vakuuttuneisuus entisten aikojen paremmuudesta tuli, kun piipahdin lapsuuskodin eli Kunnaksen koulun pihalla. Keskenään erilaisia parakkeja on tontille ahdettu niin, että seuraavat pinotaan päällekkäin. Joka nurkalla on keskeneräisen näköisiä rakennustyömään jäänteitä ja asfaltti peittää sen vähän, mitä pihaa on näiden rötisköjen väliin jäänyt. Itse koulurakennus näyttää jollain lailla alakuloiselta. Ei ole 80- luvun humalaisten seinämaalareiden jälkeen muutkaan osanneet seinää saman väriseksi sävyttää, kun maalata on pitänyt. Lienee jonkinlaista high-tech:iä tuo rakennusmaalaus. Vaan uudemmille maalareille ei ollut omenapuita, joista välipalaa poimia. Rakennukseen on näytetty tehdyn monenlaista ilmakanavaa ja puhallinta. On kuulemma sisäilmaongelmia. Kilpajuoksu rakenteiden muovittajan ja ilmanvaihdon välillä näyttää useimmiten päättyvän kosteuden voittoon.

Parilla vilkaisulla ympäristöön tajusin syvän kiitollisuuden siitä lapsuuden avarasta ympäristöstä, jossa saattoi varttua. Oli tilaa, jännittäviä paikkoja ja monenlaista luontoa ympärillä: Sipposen kipsalta merkkareita koko viikorahalla, pyöräcrossia sorkulla ja pikkumettässä piilosta, kun syksyn illat pimenivät. Upein fillari oli sillä, joka oli sen vanhoista eri kokoisten fillarien osista koonnut, eikä sillä, jonka faija kalleimman osti.

Se ympäristö, jollainen Kunnas 70- luvulla oli, on varsinaista luksusta.