Pidetään epäsuotavana ihailla menneisyyttä. Tällaiseen törmää, jos sattuu vanhoista asioista ja elämisistä positiiviseen sävyyn puhumaan. Nopeasti saa kuulla muistutuksia siitä, miten oli niitä varjopuoliakin ikäänkuin ei niitä itse muistaisi.
Satuin ajelemaan vanhoissa lapsuusmaisemissa Lahden Kunnaksessa ja tulin näkemykseen, että ennen oli paremmin. Jo Kunnasta Hiekkanummesta päin lähestyttäessä alkaa slummimainen täyteen rakentaminen pistää silmään. Ja turha on silmän tapailla sopusuhtaisen näköistä taloa viihtyisän kokoisella tontilla. Kisa käydään siitä, kuka saa ikkunoiden ja seinien mittasuhteet väännellä eniten pois entisestä rauhallisesta muodosta. Vaikea on vaurastuneen nousukkaan itseä talollaan esitellä, kun ei saa rakentaa pieniä linnan torneja talon kupeeseen, puhumattakaan laskusillasta.
Varsinainen vakuuttuneisuus entisten aikojen paremmuudesta tuli, kun piipahdin lapsuuskodin eli Kunnaksen koulun pihalla. Keskenään erilaisia parakkeja on tontille ahdettu niin, että seuraavat pinotaan päällekkäin. Joka nurkalla on keskeneräisen näköisiä rakennustyömään jäänteitä ja asfaltti peittää sen vähän, mitä pihaa on näiden rötisköjen väliin jäänyt. Itse koulurakennus näyttää jollain lailla alakuloiselta. Ei ole 80- luvun humalaisten seinämaalareiden jälkeen muutkaan osanneet seinää saman väriseksi sävyttää, kun maalata on pitänyt. Lienee jonkinlaista high-tech:iä tuo rakennusmaalaus. Vaan uudemmille maalareille ei ollut omenapuita, joista välipalaa poimia. Rakennukseen on näytetty tehdyn monenlaista ilmakanavaa ja puhallinta. On kuulemma sisäilmaongelmia. Kilpajuoksu rakenteiden muovittajan ja ilmanvaihdon välillä näyttää useimmiten päättyvän kosteuden voittoon.
Parilla vilkaisulla ympäristöön tajusin syvän kiitollisuuden siitä lapsuuden avarasta ympäristöstä, jossa saattoi varttua. Oli tilaa, jännittäviä paikkoja ja monenlaista luontoa ympärillä: Sipposen kipsalta merkkareita koko viikorahalla, pyöräcrossia sorkulla ja pikkumettässä piilosta, kun syksyn illat pimenivät. Upein fillari oli sillä, joka oli sen vanhoista eri kokoisten fillarien osista koonnut, eikä sillä, jonka faija kalleimman osti.
Se ympäristö, jollainen Kunnas 70- luvulla oli, on varsinaista luksusta.