Yle Areena: Olen kuka haluat (Celle que voys croyez, Ranska 2019)
Eipä ole Juliette Binoche:kaan säilynyt ikinuorena. Näinkin syvällisiä ajatuksia mielessä liikkuu elokuvan alussa. ”Toksista, naista halventavaa sovinismia”, sanoisi varmaankin nuoremman sukupolven ärhäkkä oikeassaolija.
Eipä ole, toksista. Töksis. Elokuvasta katsoo aina itseään ja muistaa, että paljon on muuttunut valkokankaan molemmilla puolilla elokuusta -94, kun Kieslowskin Sininen tuli ensi iltaan.
Binochen tähdittämät elokuvat ovat jo kauan tuoneet tähän taipaleelle omanlaistansa sävyä ja valoa.
En hullaantuneena fanita ketään tähteä, mutta kyllä sangen usein elokuva, jossa Binoche esiintyy, ansaitsee tulla katsotuksin useammankin kerran. Ja usein käy, kuten tämän kanssa, että ensimmäinen kerta jää aika valjuksi, tarina alkaa hämmentää jossain sisäkerroksissa ja toisella kerralla pääsee varsinaisesti tarinaan sisälle.
Aikamme kuva lienee, että Yle Areenan on esiteltävä elokuva maininnalla ’eroottinen nettileikki’. Onhan se tietysti sitäkin, mutta ydin on mielestäni ihan muualla. Tälle sensaatiohakuiselle otsikoinnille emme kai mahda aikakautenamme mitään, se on lusittava läpi, kuten muutkin ajan hengen tyhjänpäiväisyydet.
Kuvakaappaukset elokuvasta Olen kuka haluat, Yle Areena
Kun näin tämän elokuvan ensimmäisen kerran, hypin ylitse monia kohtia, joissa tekstailtiin puhelimella. Tuntui melkein kuin olisi katsonut omia opiskelijoitaan käpertyneenä puhelimen ympärille. Epäkypsästi käyttäytyvää teiniä imitoiva päähenkilö ei varsinaisesti vetänyt puoleensa. Kun tarinassa päähenkilön terapeutti vihdoin pääsee kartalle tilanteesta, tarina alkaa vetää paremmin puoleensa. Ja yhtäkkiä ollaankin aika syvällä ihmisenä olemisen ytimessä.
Onko tämä oivallisin tapa ihmiselämän suurien kysymysten miettimiseen, on jokaisen päätettävissä. Minulle ainakin toimii hyvin.
Elokuvat yleensäkin ovat aika yksityisiä kokemuksia. Tehokkain tapa pilata ne kokemukset on lukea formaattiarvioita muualta ja katsoa niiden läpi miettien koenko samoin vai en. Saman efektin saa, kun katsoo Yle Teemalta ’ennen elokuvaa’ tai ’elokuvan jälkeen’ arvioita olevinaan olevien kulttuurin kellokkaiden briljeerauksesta.
Ranskalaisnäyttelijät Daniel Auteil, Juliette Binoche, Isabelle Hubbert ja Jean-Louis Trintignant saavat usein hyppäämään tarinaan sisään kokemaan sitä elokuvan henkilön tavoin. Kriittisyys tällöin helposti unohtuu, mutta katsonkin elokuvaa kokeakseni. Jos kokemus tuntuu antoisalta ja sen voi liittää todellisuuden pohdintaansa, se usein riittää siihen, että elokuva on ’hyvä’.